16 syyskuun, 2020

Kanadalaisartisti The Weeknd nappasi sunnuntaina MTV Video Music Awardsin pääpalkinnon parhaasta musiikkivideosta. Blinding.

Suomalaisohjaaja Anton Tammi voitti VMA-gaalassa illan tärkeimmän palkinnon The Weekndin Blinding Lights -musavideosta, Lady.

Aki Linden Valkoinen Pakettiauto Weegee Talo RSO & Hannu Lintu & Karita Mattila. Radion sinfoniaorkesteri johtajanaan Hannu Lintu. Solistina Karita Mattila, sopraano. Laila. Esa-Pekka Salosen, Paula Vesalan, Tuomas Norvion ja Ekho Collectiven interaktiivinen teos. Esitystilassa on kerrallaan. Pullonkaula Suomi Natoon Suomi ei ole menossa Natoon, päinvastoin . Kun kielikorva herkistyy jollekin ärsykkeelle, tästä vaikutuksesta voi tiheään toistuvana

Berliinin elokuvajuhlat on päättänyt muuttaa parhaan näyttelijän palkintonsa sukupuolineutraaleiksi. Kun tähän mennessä on.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Professorin mukaan työnantaja voi määrätä työturvallisuuden nojalla Koronavilkun.

Hallituksella on tiistaina ja mahdollisesti vielä keskiviikkonakin edessään ankara ja paikoin kipeäkin vääntö ensi vuoden.

Kokoomus ja keskusta kaukana toisistaan? – Hämeen Sanomat – Pitäisi kokoomusjärjelläkin tajuta, että nyt on kohtuuttoman kova paikka hallituskriisille. Keskustan olisi päästävä irti.

Koronakriisi on iskenyt kovaa matkailualalla. Jo keväällä uskottiin, että koronaviruspandemia tulee näkymään loppuvuodesta.

Lainoppineen mukaan työnantaja voi määrätä työturvallisuuden nojalla Koronavilkun työpuhelimiin. Turun ja Vantaan kaupungit.

Finnpanelin katsojalukujen mukaan ohjelma oli ylivoimaisesti viikon katsotuin 884 000 keskikatsojamäärällä. Viime viikon.

R Tech Suspension With the R4Tech suspension installed, the operator can expect greatly improved ride, improved handling, and the ability to kneel the suspension for easier trailer hookup or loading. It is also about 140 pounds lighter than the original leaf stack on a 1-ton truck, so it will save some money at the gas pump. Aki Linden

Anssi Heikkilä ja Janina Fry aloittavat sunnuntaina Tanssii tähtien kanssa -kilpailun cha challa – Kotkalaislähtöinen.